Vielä joskus lakkaan ajattelemasta, mistä kaikesta sain hetken ajan pitää kiinni. Kun katseesi kertoi, miten onnellinen olit ollessasi kanssani. Kun kätesi puristivat minut kehoasi vasten ja kuiskasit korvaani, miten paljon rakastitkaan minua. Kun kuvittelin, että mikään ei voisi tulla väliimme. Ja kuitenkin, jokainen yhdessä vietetty hetki ajoi meitä erilleen. Jokainen lausuttu sana rikkoi jotain sisältäni. Jokainen päivä, jolloin pelkäsin, etten huomenna enää osaakaan rakastaa, sai sinutkin pelkäämään samaa. Emmekä enää kyenneet löytämään tietä takaisin.
En tiedä, mitä kaikkea opin siitä, että kerran oli me. Mutta ehkä pahinta kaikessa on kuitenkin se, etten enää tiedä, mitä on rakkaus. Enkä voi tietää, onko jossain joku toinen. Joku, jonka kanssa koko maailma tuntuisi sirpaloituvan. Eikä olisi enää syitä pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti