Hämmentävää olla onnellinen.
Kirjotin noin eilen mun piirustuskirjaan. Tuntu et se oli enemmän oikee paikka sille, kuin mun päiväkirja.
Päiväkirja on ollut mulle paikka, johon oon voinut purkaa huonoa fiilistä ja kipeitä asioita. Hetkiä, ku on tuntunut, että elämä kaatuu päälle.
Nyt, kun mulla menee hyvin, en osaa enää kirjoittaa. Kirjoittaa, miten onnellinen olen. Ku oli pitkään tuntunut siltä, ettei mikään tunnu miltään, tuntuu nyt oudolta tuntea suurta onnea, mutta myös suurta surua.
Fiilikset vaihteli muutaman vuoden ihan laidasta laitaan ja ihan sekunneissa. Hetken hymyilytti ja sitten putosin taas alas. Se oli tunteiden vuoristorataa, mutta silti sisällä vallitsi ontto olo. Tyhjyys.
Mä en tiennyt kuka mä olen, tai millainen mun kuului olla. En tiennyt, millainen oikea Matilda oli. Minuus oli kadoksissa. Elin, mutta silti mun maailmassa ei ollut mitään elävää. Vain pimeät seinät ympärillä. Valon säteet, jotka eivät päässeet sälekaihtimien välistä sisälle.
Tänään mä kuitenkin tunnen olevani elossa.