Hetkittäin tuntui siltä kuin korttitalo olisi romahtanut alas. Sinnittelin, vaikka en aina edes tiennyt miksi. Olo sisimmässä oli tyhjä, enkä löytänyt sanoja niille kaikille ajatuksille, jotka risteilivät päässäni jatkuvasti.
Mä olen ihan hajalla ja rikki, hoin jatkuvasti mielessäni, kun en kyennyt yhdistämään syitä, mistä se kaikki johtui. Päässäni pyöri vain sama kela uudestaan ja uudestaan, jossa seisoin keskellä huonetta, jossa ei ollut seiniä. Tila oli ääretön. Se ei alkanut mistään, mutta se ei myöskään loppunut mihinkään. Välillä saatoin nähdä välähdyksen väreistä, mutta lopulta nekin hiipuivat olemattomiin. Arki rullasi eteenpäin kuin päättymättömät liukuportaat ja mä vain vaivoin pysyin kyydissä.
Kävin töissä ja illat hengasin muiden kanssa. Olin onnellinenkin, mutta silti sisälläni oleva tyhjä möykky ei kadonnut hetkeksikään.
Sanoja ei ollut kertomaan toisille, eikä itsellekään, miksi mielessä kalvoi jatkuvasti se ajatus, että pelkäsin ettei sitä jotakin voinut korjata. Että ehkä kukaan ei saisi mua enää ehjäksi.
Mitä pidempään terapia jatkui, sitä varmempi siitä olin, että jokin oli pahasti pielessä.
Miksi mulla ei voinut vaan olla kaikki hyvin niin kuin toisilla.
Toisinaan tuntui, että ei mulla ollut muuta kuin usko. Riipuin siinä pienessä toivossa kiinni kuin ankkurissa, joka toivon mukaan pitelisi mut vielä joten kuten pinnalla.
Välillä pelkäsin, että mä sekoaisin. Joutuisin hullujen huoneelle. Kadottaisin oman itseni. Että kaikki ne syyt, miksi halusin yhä elää, vain katoaisivat ja jättäisivät mut seisomaan yksin paljaalle ja kylmälle kalliolle, jonka seinämiä vasten vaahtopaat vyöryisivät.
Oli pelottavaa ajatella, että joskus olin toivonut kuolevani. Ajatellut, että sitten mun ei tarvitsisi enää kestää sitä ahdistusta, joka lamaannutti kehon ja sai mielen järkkymään.
Pahinta oli se, että lakkasin puhumasta asioista, joista pelkäsin muiden huolestuvan liikaa ja siinä samalla loin sisälleni lisää mörköjä, jotka ottivat päivä päivältä yliotteen ajatuksissani.
Mulla oli periaatteessa kaikki ihan hyvin, mutta silti samaan aikaan mikään ei ollut hyvin.