ja minä luotin sokeasti sinuun

Äänenpaino sanoissasi kertoo kaiken siitä, mitä en halunnut koskaan kuulla. Sen, miten syvästi petin sinut. Ja miten lakkasin olemasta jotain, mitä kykenit rakastamaan. 

En tiedä, olenko oppinut sääntöjä rakkaudelle, sillä olen melko varma, ettei meillä koskaan ollut sellaisia. 

Halusin vain pitää sinut vierelläni, koska paetessasi aamulla minun vielä nukkuessani, tuntui kuin jokin olisi repinyt sydäntäni kappaleiksi. Enkä jaksa uskoa, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti särkyä. 

Ymmärsin vasta myöhemmin, ettet oikeasti koskaan välittänyt minusta. Välitit vain itsestäsi. Pyysit minua unohtamaan menneisyyteni. Aloittamaan kanssasi alusta. Toistelit sitä, miten sinulla oli vastaus kysymyksiini, joita edes ammattiauttajat eivät olleet koskaan saaneet ratkaistua. Ja minä luotin sokeasti sinuun. En muista koskaan epäilleeni, ettetkö olisi ollut kanssani vain rakkaudesta. Mutta joskus todellisuuden pitää pudottaa maanpinnalle niin, että satutan itseni. Enhän voisi muuten ymmärtää, ettemme olleet koskaan olleetkaan toisillemme - ne oikeat. 

Edes kyyneleet eivät puhdista sieluani, joka on tahriintunut. Ja huomaan kysyväni itseltäni, miten voin koskaan enää uskoa rakkauteen.