Sivut

13. heinäkuuta 2016

elämänpolulla

Kesäloma oli menny liiankin paljon ajatellessa syksyä. Lukiota. Sitä, etten tienny sopeutuisinko siihen joukkoon. Vuosi opistossa oli antanu mulle ikään kuin uudet siivet elämään. Uuden alun, ja musta tuntu, että syksy romuttaisi sen uuden minän. Opistossa olin pikkuhiljaa oppinu olemaan oma itseni heikkouksineen ja vahvuuksineen. En ollu keväällä ajatellut sitä, mitä muut ajatteli mun vaatteista tai sanomisista.
Tuntu, ettei mulla ollut enää varaa hävittää sitä kaikkea, mitä olin saanut ympärilleni. Jotenkin mulla oli vaan sellanen olo, että jokin vois rikkoa sen kaiken hetkessä. Että jonkun sanat, tai katse saisi mun itsetunnon jälleen laskemaan niin alas kuin oli vain mahdollista. Enkä mä halunnut sitä. Enää.

Oon niin epävarma. Kaikesta. Etten mä enää tiiä millanen mun kuuluis olla. Miten mun kuuluis ajatella. Oon vaan, ja annan elämän johattaa sinne minne sen kuuluukin.

2 kommenttia:

  1. Sää oot Mattis nykyään paljo vahvempi, ku ennen. Ja mää ainaki sanon, että sää kyllä pärjäät ens syksynäki. Ja mulle saa aina soittaa, jos tuntuu siltä ettei pärjää♡

    VastaaPoista