oletko nyt onnellinen

en usko, että koskaan ymmärsit,
miten paljon sun sanat satuttivat.
miten syvälle ne iskivät ihooni.
ja vaikka sanoit, että hain sääliä,
olit kaiken aikaa niin väärässä.

halusin vain jonkun hyväksyvän minut
sellaisena kuin olen.
että joku olisi nähnyt
särkyneen sieluni
ja tuskan katseessani.

ja miten minä kuvittelinkaan,
että olisin voinut luottaa sinuun.
mutta sinä petit sydämeni,
rikkomalla minut
vain yhä pienempiin ja pienempiin osiin.

en nähnyt,
minkälainen rikkaus on saada elää.
näin vain seiniä,
joita en ikinä kykenisi ylittämään.
jokia, joiden virta veisi minut mukanaan.

ja ehkä siksi.
kuolema kävi lähelläni.
piteli hetken mekkoni helmasta kiinni.

ja kyllä.
minä haluan uskon, että jos olisit tiennyt,
miten paljon yhdellä sanalla on voimaa,
olisit jättänyt sen sanomatta.

tulen kantamaan jättämäsi arvet
koko loppuelämäni.
oletko nyt onnellinen?

kaukaisuudessa

katson.
katson kauan.
katson kauas.
katson kunnes silmäni täyttyvät kyynelistä,
enkä enää kykene katsomaan.
kauan sitten sillä samalla rannalla ukki katsoi kaukaisuuteen
ja mietin, että mitähän se näki siellä kaukana.
en kuitenkaan voi enää kysyä,
koska sen kevään jälkeen ukki oli ihan liian kaukana.
kauempana.
enkä ehkä enää haluaisi katsoa,
vaikka voisinkin.
nyt kuitenkin tiedän,
mitä ukki näki siellä kaikista kauimpana.
kaukaisuudessa.