yritän uskoa niin

Kun ei ole sanoja,
kertomaan miten paljon tuntee.
Kun samaan aikaan pelkää,
ettei joku päivä enää tunnekkaan,
samoin.

Kai se on välittämistä.
Ainakin mä yritän uskoa niin.

Kesällä ihastuin jenkkipoikaan melkeinpä ensisilmäyksellä. Me seurusteltiin ja erottiin parin kuukauden jälkeen. Mua alko ahistaa. Ihan suunnattomasti. En mä edes tiedä mistä se kaikki ahdistus tuli.

Tällä hetkellä mä välitän yhdestä ihmisestä ihan hirveästi. Samaan aikaan pelkään mun tunteiden päättymistä. Mä en kestäis sitä. Enkä myöskään sitä, että satuttaisin jälleen kerran jotain ihmistä.

Yritän luottaa tulevaan. Siihen, että se tuo sen kaiken tullessaan mitä sen kuuluukin. Jos mun kuuluu seurustella sen ihmisen kanssa vielä joku päivä, niin me seurustellaan.

Toisaalta, kun mä mietin, niin en osaisi enää kuvitella elämää ilman sitä ihmistä. Se saa mut hymyilemään ja nauramaan. Olemaan äärettömän onnellinen ja ennen kaikkea kiitollinen.

Mä osaan arvostaa nykyään elämää ihan eri tavalla. Oon ymmärtänyt, että täytyy olla välillä vaikeita päiviä, jotta osaa nauttia niistä hyvistä päivistä. 

Yks onellinen täällä. Ootko säkin?