hymyä

Kesä. Se oli tullut hetkessä. Muistin yhteishaun, jolloin olin ollut aivan hukassa. Oli ollut vaikea luottaa tulevaisuuteen. Siihen, että joku paikka tuntuisi vielä omalta. Lukio vai amis. Olin perunut pääsykokeet ammattikouluun. Todennut, ettei se ollutkaan oma ala. Kiinnosti poliisin ammatti ja sosiaalityöntekijä.

Syksyllä lähtisin lukioon. En tiennyt vielä minne. Olin stressannut koko vuoden. Yrittänyt välillä olla ajattelematta mitään, mutta ajatukset olivat tulleet uniin. Unissa olin ollut hukassa. Kuin labyrintissa, josta ei ollut ulospääsyä. Oli toisaalta liikaa vaihtoehtoja. Toisaalta taas liian vähän. En osannut valita. Opiston viimeiset viikot olin yrittänyt olla ajattelematta sen loppumista, ja kun kevätjuhlapäivä oli tullut, en ollut tajunnut sen loppuneen.

Kesäloman ensimmäinen viikko oli mennyt vain ollessa. En ollut jaksanut yrittää mitään liikaa. Olin antanut kaiken mennä omalla painollaan. Ehkä se oli ollut ihan hyväkin. Olin jaksanut paremmin. Olin hymyillyt enemmän, ja olin nauttinut. Vapaudesta, kesästä, ja lämmöstä.