Alkuperäinen postaus löytyy toisesta blogista. Ruusujen enkeli. Tässä tämä samainen postaus suomeksi.
Eräs toimittaja sanoi kerran, että mä saatan tulevaisuudessa vielä joku päivä kirjoittaa englanniksi. Tänään taitaa olla se päivä.
Ensimmäiseksi haluan kertoa, että mä en todellakaan ole hyvä kirjoittamaan englanniksi. Pääsin aina koulussa testit läpi ihan vaan tuurilla.
Tämä on mun tarina.
Välillä mä tunnen olevani yksinäinen. Tää ei tosin ole totta. Mulla on ollu monta vuotta ystäviä, jotka auttaa, jos mä vaan tarvin apua. Mutta silti tuntuu, että mä olen yksin.
Kävelin tänään kauppaan. Oli kaunis päivä ja satoi lunta. Aurinko oli just laskemassa. Mutta silti jotenkin kaikki tuntu pahalta. Mietin, miksi mä olen täällä? Mitä mun kuuluis tehdä? Mikä on mun elämän tarkoitus?
Tunnen usein olevani yksinäinen, kun olen yksin. Ja sitten, kun mä vietän aikaa kavereiden kanssa, tuntuu, että kaikki on okei.
Kaipaan Amerikkaa. Välillä tuntuu, et mun sydän on rikki. Mun koti on täällä, mutta se on myös siellä. Mulla on kaksi kotia ja kaksi perhettä. Mun pitäis olla onnellinen. Miks mä en silti ole?
Kun sulla on masennus, ja sitten, kun sä paranet siitä, sun pitää tehä ihan hulluna töitä sun itsesi kanssa. Sun tunteiden. Ja sun ajatusten. Se ei oo helppoa.
Mä teen joka päivä töitä mun mielessä. Miksi mä ajattelen, että mä en ole hyvä? Miksi koen, että mä en riitä?
Koska joka päivä mun pitäis muistaa, että mä riitän.
Usko itseesi. Sä voit päästä niin pitkälle kuin sä ikinä tahdot. Usko sun unelmiin. Usko, että ne voi toteutua. Ja oo aina oma itsesi.