Mä oon miettinyt paljon syitä mun ahdistukselle. Miks joku tärkeä ja läheinen ihminen alkaa yhtäkkiä ahdistamaan.
Oon ensimmäistä kertaa vakavissani miettinyt psykologilla käymistä, jos se osais avata mun ajatuksia ja kertoa ehkä jotain konkreettista, mitä en oo ite hoksannut.
Pääasiassa mua ahdistaa jätkät. Jätkät, jotka ihastuu muhun. Enkä mä keksi yhtäkään syytä mistä se ahdistus tulee. Tai sitten mä tiedän liiankin hyvin.
Voiko se olla sitä, että pelkää kaikkea uutta ja isojen askelten ottamista. Sitä, että pitäis osata ottaa huolta toisesta ihmisestä, sen voimavaroista ja jaksamisesta. Pitäis miettiä, et on me, eikä vaan minä. Ehkä se on jonkinlaista sitoutumiskammoa. Mistä sitä koskaan tietää.
Tällä hetkellä mä en jaksa miettiä ketään. Jotenkin huojentavaa olla vaan näin. Yksin. Ja pitää huolta ihan vaan omista asioista.